teatterijuttu    
HELSINKI PRIDE 2010 Faktat Lisää
Jokainen on vähän homo

Helsinki Pride 2010 tarjoaa keskusteluja ja konsertteja sekä osallistuvaa ja puhuttelevaa taidetta.
Helsinki Pride on viikon kestävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma, jonka Helsingin seudun Seta ry järjestää kesä-heinäkuun vaihteessa.
Tapahtumaviikon huipentaa Pride-kulkueen jälkeinen Puistojuhla lauantaina 3.7. Lavalle nousevat paitsi australialainen singer-songwriter Brett Every, myös Jukka Takalo, jonka suvaitsevuutta nostattava biisi Jokainen on vähän homo on noussut villiksi nettihitiksi. Illan DTM-tähti on Jenni Vartiainen, paikkansa "vähemmistön" sydämiin laulanut artisti.

Pride-viikon kulttuuriohjelmisto starttaa heti 29.6.klo 18, jolloin juhlitaan Pride 2010 –näyttelyn avajaisia Töölössä. Galleristi Petri Käen ja kuvataiteilija Ritva Larssonin kokoama näyttely esittelee töitä seitsemältä erilaiselta taiteilijalta. Kalliolainen taiteilija Larsson on mukana näyttelyssä myös omalla perinteisellä maalaustaiteellaan. Rinnalle on tuotu erilaisia tekemisen tapoja – videotaidetta, grafiikka, nypläystä.

Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija Heidi Romon videot rinnastavat New Yorkin (2005) ja Helsingin (2006) Pride-kulkueet ja asettavat ne vuoropuheluun, jossa rinnastuvat kulttuuriset ja kansalliset kokemukset. Enossa asuva kuvataiteilija Reima Hirvonen käsittelee töissään homoutta, masennusta ja rakkautta. Ideansa hän tuo esiin monin keinoin: kirjoittamalla, maalaamalla, piirtämällä, kollaasein ja installaation, jopa performanssein. Helsinkiläinen kuvataiteilija ja queer-tutkimusta Kristiina-instituutissa opiskellut ©Hessu osallistuu näyttelyyn Drag King -aiheisilla serigrafioilla.

Helsingissä niin ikään asuva kuvataiteilijalta Minna Väisäseltä nähdään animaatio Sukupuolikuvia (2005). Väisänen pohtii teoksessaan sukupuolta, miehen ja naisen ideaaleja, symbolikuvia ja sukupuolen muodonmuutosta.

Helsingin Gay-teatterin ilottelusta päästään nauttimaan esityksestä Maila Palikka ja kansakoulun kesäkimara. HGT:n Kulttuurikaapissa Maila esittelee koulun elämää, opetusmetodeja ja laulattaa niin tyttöjä kuin yleisöä maakuntahengessä. Kolmisen vuotta sitten perustettu teatteriryhmä on ehtinyt tuottamaan jo useamman projektin ja lunastanut paikkansa vaihtoehtoisessa teatteritarjonnassa.

PrideKinon esittää muutaman kiinnostavan elokuvalöydön. Michelle Johnsonin Triple X Selects: The Best of Lezsploitation (2007) on lesbonäkökulmasta valikoitua eksploitaatiota 1960-70-luvuilta. Historiallinen montaasi esittelee kimaran eroottisia otoksia, joiden alkuperäisessä ideassa ei ehkä ole lainkaan lesboteemaa. Mukana skandinaavisia villikissoja, italialaisia nunnia, latinovankeja ja tietenkin lesbovampyyreitä.

Kate Davisin ja David Heilbronerin Stonewall Uprising (2010) kertoo siitä millaista oli olla homoseksuaali 60-luvun Amerikassa ennen vapautusliikettä. Elokuva ammentaa laajasta arkistomateriaalista ja sisältää myös aikalaishaastatteluja.

No niin, Nakki

Tiia Rantalan ohjaama queer-henkinen Nakki kääntää asenteita päälaelleen. Esityksen nimi on suoraan elävästä elämästä, Rantalan 1,5 -vuotiaan kummipojan kommentista. Odotellessaan kärsimättömänä grillimakkaran jäähtymistä tämä tokaisi "No niin, Nakki".

Rantala on koostanut esityksensä hetkistä ja hahmoista. Siinä ei ole selkeää juonta, mutta katsoja voi sellaisen siitä tavoittaa.
– Jotkut kohtaukset ovat stand up -henkisiä, toiset tanssillisia ja runollisia. On kyse tilanteista, kriiseistä, ymmärtämättömyydestä, lohduttomuudesta, itsetunnottomuudesta, näkymättömyydestä ja toisaalta ystävyydestä, rakkaudesta, intohimosta. Mukana on myös sellaisia hahmoja, joita olen kohdannut junassa, työpaikalla, ihmissuhteissa, omassa päässäni, Rantala kertoo.

Esitys kommentoi eri ryhmiä, tapoja, asenteita.
– Esitys piikittelee niin lesbokulttuuria sisältäpäin ja nostaa esiin kliseisiä hahmoja ja ilmiöitä. mutta se piikittelee myös queer-kulttuuria, muotiveganismia ja heterokulttuuria. Lisäksi se piikittelee erilaisia ihmistyyppejä, esimerkiksi sellaisia, kun itse olen. Mukana on paljon omaakin mutta olen kyllä tarkastellut itseänikin aika absurdissa ja humoristisessa valossa. Piikittelyn tarkoituksena on herättää ajatuksia ja tuoda ikään kuin lesbokulttuurin "sisäpiiritietoa" yleisön eteen ja kuitenkin tietenkin niin, miten minä se näen. Suosittelen esitystä ihan kaikille "ihmisryhmille" juuri
sen takia, että se herättää ajatuksia varmasti vannoutuneelle tynnyrissä kasvaneelle heterolle, kun queer-kansallekin.

Esityksen kohtaukset ovat lähteneet musiikista, kuvista, naamion inspiroimina tai tekijätiimin, Tiia Rantalan ja Nelli Enqvistin improvisoinnista.
– Jotkut kohtaukset ovat lähteneet elämään omista tai Anni Sumarin koskettavista teksteistä. Anni Sumarin kirjat ovat olleet minulle tärkeitä 20-vuotiaasta saakka.

10.6.2010




Jenni Vartiainen esiintyy Helsinki Priden puistojuhlassa 3.7.

Poimintoja ohjelmistosta 2010
28.6.-4.7.2010

Pride 2010 –näyttely 30.6.-11.7.2010
Ant-Gallery, Museokatu 25
Avoinna ti-pe 12-17, la-su 12-16
Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Maila Palikka ja kansakoulun kesäkimara to 1.7.
klo 18.00 ja 20.00! Musiikkiteatteri Kapsäkissä, Hämeentie 68. Liput 10 eur.
www.gayteatteri.info

PrideKino TO 1.7.
19.00 Triple X Selects: The Best of Lezsploitation
21.00 Stonewall Uprising
Kulttuurikompleksi Andorra, Eerikinkatu 11, lipunmyynti auki 18
Liput 6/5 euroa

Nakki-esitys 30.6./2.7./4.7.
Vaihtolava, Fleminginkatu 21, klo 18. Liput 4/7 euroa

Puistojuhla 3.7.
Hakasalmen puisto, Töölönlahden rannalla Finlandia-talon ja Oopperan välissä, klo 13.30 alkaen

Jenni Vartiainen @ Dtm 3.7.
Ravintola Dtm, Iso-Roobertinkatu 28

Lisätiedot
www.helsinkipride.fi

  OURVISION GOES DANCING
  WICKED
  END IT LIKE B*CK***
  LE FIL SOUS LA NEIGE
  VARJOFINLANDIA
  HOLOGRAM WALLS
  STAGE 2010
  PIMEÄ HASSU AINE
  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz