teatterijuttu    
KUNINGAS JA HEVONEN Faktat Lisää


Ylioppilasteatterin jäsenistöstä koostuvan STOP-teatteriryhmän ensimmäisessä esityksessä mietitään, kenellä on oikeus olla Suomen kansalainen.
Ylioppilasteatterin off-produktio Kuningas ja hevonen tuo kiinnostavan näkökulman mediassa vellovaan mahanmuuttokeskusteluun. Se vie kysymyksen Suomen kansalaisuudesta askeleen pidemmälle ja haastaa miettimään sitä, kuka nykypäivänä todella kokee olevansa oikeutettu Suomen kansalaisuuteen.

- Onko yhtäkään, joka ei häpeäisi itseään ja epäilisi oikeuttaan osuuteensa? kysyy esityksen ohjaaja ja dramaturgi Ruusu Haarla.

Haarlaa kiinnostavat ne ulkopuolisuuden, yksinäisyyden ja erillisyyden tunnot, joita nykypäivän ihmisillä on. Yhteiskunta ei tunnu palvelevan ketään. Tai se, millaista ihmisihannetta yhteiskunta palvelee, muuttuu koko ajan kapeammaksi.

- Kaikki ovat yhteiskunnassa yksin ja yksilöitä.

Haarla sekä Ylioppilasteatterin jäsenistöstä koostuva työryhmä ottivat Kuningas ja hevonen -esityksensä lähtökohdaksi kansalaissodan jälkeisen ajan hankkeen, jossa Suomeen haettiin kuningasta Saksasta.

- Yksi teema esityksessä on auktoriteettien katoaminen.

Kun monissa esityksissä nykyään ammutaan auktoriteetteja alas, kysytään tässä esityksessä, olisiko auktoriteetissa tai ihmisiä yhdistävissä ihanteissa ja aatteissa kuitenkin jotain mieltä.

- Yleisesti olen kyllästynyt nihilistisiin esityksiin. Halusimme tehdä ennen muuta idealistisen esityksen, joka silti kumpuaisi vakavista lähtökohdista.

Monet Kuningas ja hevonen -esityksen työryhmäläiset ovat olleet mukana Helsingin kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjojen pohjalta rakennetuissa Valtuusto-esityksissä. Tekijöiden kiinnostus politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin leimaa Kuningas ja hevonen -produktiotakin. Myös tekotavoista löytyy yhteneväisyyksiä: lyhyehkö harjoitusaika ja karrikoiva näyttelijäntyö.

- Kuningas ja hevonen poikkeaa kuitenkin Valtuuston tyylistä, sillä siinä on surrealistisia elementtejä ja siinä tuodaan yhteiskunnallisuuteen mukaan myös eksistentiaalisia kysymyksiä.

Kuninkaan rinnalla esityksessä nähdään myös eläinhahmoja. Niiden kautta kuljetetaan kansalaisuuteen – ja lopulta ihmisyyteen – liittyvää problematiikkaa.

- Eläinhahmot tuovat ikään kuin puhtaasti esiin kysymyksen perustarpeista. Palveleeko yhteiskunta enää kenenkään ihmisen perustarpeita?

Eläimet haastavat myös ajattelemaan, mikä tekee ihmisestä ihmisen.

- Kuningas ja hevonen pohtii myös häpeää. Mitä häpeä merkitsee? Mitä häpeä kertoo ympäristöstä, kun sitä kokee yhä useampi ja yhä voimakkaammin. Suomalaiset ovat häpeävää kansaa.

Esityksessä käytetään otteita Francois Villonin testamentista. Villon oli keskiajan lopulla elänyt ranskalainen runoilija, joka eli suuren osan elämäänsä lainsuojattomana tai maanpaossa.

- Tuleeko Suomesta yhteiskunta, jossa yhä suurempi osa väestöstä on ikään kuin lainsuojaton?

Esityksessä eksyneet suomalaiset eläimet etsivät ihmisen kasvoja ja käsiä autiossa Helsingissä. Kuka ihminen vastaisi eläimen kysymyksiin, kuka ihminen pitäisi eläimelle puheen? Mutta onko ihmiselläkään lopulta muuta pääomaa kuin oma suuri turpansa ja yksi ainoa jäniksen käpälä?
Esityksen visuaalisista ratkaisuista Haarla paljastaa sen verran, että näyttelijät käyttävät suurikokoisia eläinpukuja. Liika totisuus ei siis vaivaa.

- Kyynisyys ei ole sitä, mitä teatterilta haluan. Kuningas ja hevonen -esitykseen haemmekin leikkimielistä tunnelmaa.

Maria Säkö
10.6.2010




Kuningas ja hevonen
Ohjaus ja dramaturgia: Ruusu Haarla
Käsikirjoitus: Ruusu Haarla ja Jari Hanska
Lavalla: Marja Vehkanen, Jani Nikulainen, Martina Myllylä, Kimmo Malin, Tuomas Kokko ja Jari Hanska
Musiikki: Ulla Varis ja Aki Viikilä
Visuaalinen suunnittelu: Akse Pettersson
Puvustus: Saara Ryymin
Valot: Noora Halme
Tuottaja: Mirva Anjala

Ensi-ilta:
21.6.2010 Ylioppilasteatterin suurella näyttämöllä.
Muut esitykset 23./28./29./30.6.2010. Kaikki esitykset klo19. Liput 5/10e.

  WICKED
  END IT LIKE B*CK***
  LE FIL SOUS LA NEIGE
  VARJOFINLANDIA
  HOLOGRAM WALLS
  STAGE 2010
  PIMEÄ HASSU AINE
  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010
  KIRJA SULLE, RUUSU MULLE!

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz